Ajatuksia koskien Helsingin budjettia 2019

5/2/2023

Työllisyyden parantaminen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen ovat tavoitteenasettelun kärjessä. Elämme paraikaa nousukauden huippua ja ennusteet kertovat, että kasvu tulee jatkossa todennäköisesti hidastumaan. Emme siksi voi luottaa vain markkinoiden vetoon vaan meidän on tehtävä myös kaupunkina kaikki mahdollinen työllisyyden eteen.

Työllisyyden parantaminen ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen ovat tavoitteenasettelun kärjessä. Elämme paraikaa nousukauden huippua ja ennusteet kertovat, että kasvu tulee jatkossa todennäköisesti hidastumaan. Emme siksi voi luottaa vain markkinoiden vetoon vaan meidän on tehtävä myös kaupunkina kaikki mahdollinen työllisyyden eteen.


Oleellista on investointien houkutteleminen, yritysystävällisyys sekä toimivat työllisyyspalvelut. Maria 01n kansainvälinen startup-keskus ja yritysyhteistyön saavutukset ovat toimivia esimerkkejä, mutta lisää tarvitaan.


Helsingin on oltava hyvä ja houkutteleva työnantaja. Tämä vaatii meiltä hyvää johtajuutta, monipuolisia uramahdollisuuksia, oikeutta tehdä työnsä hyvin – sekä saada työstään reilu korvaus. RKP tukee voimakkaasti sovittua päiväkotihenkilökunnan palkankorotusta. Tämä on kuitenkin vain alku – kaupungin toiminnan selkärangan muodostavat naisvaltaiset palvelualat ansaitsevat arvonantomme puheiden lisäksi myös rahassa. Lastenhoitajat, kodinhoitajat sekä lastensuojelun työntekijät ovat esimerkkejä niistä ensiarvoisen tärkeistä tehtävistä joiden palkkauksen oikeudenmukaisuuteen on huomion lisäksi kiinnitettävä tulevaisuudessa myös selvää rahaa. Ellemme onnistu näiden ryhmien työolosuhteiden kehittämisessä, kauniit tavoitteemme paremmasta integraatiosta, toimivista oppimispoluista ja lasten sekä nuorten syrjäytymisen ehkäisystä uhkaavat jäädä sanahelinäksi.


Kolmantena haluamme nostaa esiin kasvavan kaupungin infrastruktuurin kehittämisen. Palvelut eivät ole monin paikoin pysyneet perässä, kun uusia alueita on rakennettu ja ihmiset ovat niille muuttaneet. Päivähoidon ja koulutuksen saatavuuden ja laadun merkitys niin lasten välisen tasa-arvon kuin työllisyyden ylläpidon näkökulmasta on oleellinen. Tähän on kiinnitettävä huomiota, ja siksi on hyvä, että Helsinki investoi vahvasti tulevana vuonna.


Rakentamisen laatu niin opetus- kuin muissa tiloissa on myös keskeinen huolenaihe. Sisäilma- ja muut ongelmat kiinteistöjen laadussa tulee ottaa vakavasti. Tämä vaatii vakavaa vuoropuhelua rakennusliikkeiden kanssa sekä tiukkoja vaatimuksia sekä sääntöjä. Tässä on kaupungilla ryhtiliikkeen paikka.


Mechelininkadun remontista toivomme otettavan opiksi siitä, miten projekteja ei tule hoitaa. Aikatauluongelmat ja liikennekaaos aiheuttavat turhaa mielipahaa ja arjen hankaloitumista . Maailman toimivin kaupunki – strategiamme otsikko – toteuttaa julkiset hankkeensa mallikkaasti.


Ilmastokysymys ratkaistaan kaupungeissa. Myös tässä haluamme Helsingin kulkevan globaalissa kärjessä. Toimiva joukkoliikenne, fossiilisten polttoaineiden käytön nopea alasajo sekä energiatehokkaiden ratkaisujen suosiminen niin rakentamisessa kuin muussa toiminnassa ovat keskeisiä painopisteitä kun siirrymme kohti hiilineutraalia Helsinkiä. Ilmastoviisaat ratkaisut eivät myöskään ole pelkkiä kuluja, vaan myös vetovoimatekijöitä ja uuden työn luojia.


Tuottavuustavoite on otettava vastaan myönteisenä haasteena eikä se saa tarkoittaa pelkkää laskennallista vähentämistä. Toimintatapoja kehittämällä, uutta teknologiaa hyödyntämällä – ja antamalla kaupungin ammattitaitoisen henkilöstön tehdä työnsä hyvin voimme tehostaa toimintaa merkittävästi. Tässä yhteydessä on tärkeää varmistaa, ettei tuottavuuden parantaminen saa tarkoittaa tuottavien investointien tekemättä jättämistä.


Maahanmuuttajaväestön integroiminen suomalaisiksi ja helsinkiläisiksi on merkittävä mahdollisuus. Helsingin ruotsinkielinen väestö haluaa olla aktiivisesti mukana tässä työssä. Ruotsin kielen tarjoamia mahdollisuuksia tulisikin hyödyntää selvästi nykyistä enemmän. Toivotammekin tervetulleeksi sovitut lisäsatsaukset tähän toimintaan.